sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Sunnuntainen pakkaspäivä

En tiedä miksi, mutta sinitiainen on minun suosikkini tiaisista.
 Pakkasta oli -16 C. Ilma oli raikas ja vaatetta kun laittoi tarpeeksi, niin kiva oli kulkea ulkonakin. Meneehän se pakkaspäivä näinkin. Tein vain sen virheen, että kävin välillä sisällä. En muistanut laittaa kameraa heti pussiin ja hitaasti lämpeämään Linssit ehtivät huurtua. Osa kuvista epäonnistui huurtumisen takia. Ei sellainen huurtuminen ole hyväksi kamerallekaan.
 Aamusta sain kuvattua kaksi harmaapäätikkaa samaan kuvaan, mutta kuvien laatu oli huono, kun en ehtinyt tarkentaa. Otin kuvan aika kaukaakin.
Pakkasaamupäivästä aurinko värjäsi taivasta monin eri värein.


Harmaapäätikat ovat tulleet jäädäkseen vaaralle. Nyt varmuudella on ainakin kolme harmaapäätikkaa.

Rajasin varsin tälläisen kurkistuskuvan.

Tässä epäselvä kuva kahdesta harmaapäätikasta samalla oksalla.

Närhi haluaa aina vallata parhaat paikat
Kotimatkalla taivas hehkui. Tosin alivalotuksella hehkun sai syvemmäksi mitä todellisuudessa oli.

torstai 24. joulukuuta 2015

24.12.2015

Lähes täysikuu siivitti iltakävelyäni


 Jouluaattoon kuuluu perinteisesti hautausmaalla käynti. Kynttilän voi toki sytyttää kotonakin omaisten muitolle kuten joskus olen tehnyt. Ilma oli vain niin hyvä, että kävin toisenkin kerran hautausmaalla nyt kamera mukana.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Lumikuvia Kempasvaaralta 1.1.2010

Nämä kuvat laitan sivuille, koska siskoni ehdotti.  KävimME retkeilemässä Kempasvaaran tuvalla 1.1.2010 Silloin oli ihan mukavasti lunta. Pakkasta oli jonkin verran ja lopulta myös aurinko näyttäytyi.

Läpeensä huurteinen tupa odotti MEitä, mutta tuli kaminassa lämmitti tuvan aika nopeasti.
Näköalatorni, nuotiopaikka, huussi ja liiteri moitteettomassa kunnossa!



Monestakaan talosta talvella ei enää noussut savu silloinkaan ja nyt vielä harvemmasta talosta.







Laitoimme tulen kaminaan omista puista. Liiterissä olisi ollut kyllä puita, mutta varma on aina varmaa.


Kaunista oli lähtiessämme pois.

Aurinko ei ollut kauaa näkyvissä, vaikka pitenevällä päivällä jo oltiinkin.






Meillä oli lunta

Tästä riihen viereltä lähden usein metsään retkeilemään. Mieheni on mennyt traktorilla (Kainuulaisittain rattorilla) metsään puita kaatamaan. Minulla on siis osan matkaa poljettu tai aurattu tie.

Parhaimmillaan tälle talvelle on ollut lunta 30 cm, mutta nyt lumet ovat jo huvenneet lähes olemattomiin. Nämä kuvat olen ottanut 13.12.2015, jolloin lunta oli noin 20 cm. Päivä oli taas harmaa kuten tähän vuoden aikaan kuuluukin. Nyt on jo talvipäivänseisaus takana, joten kyllä tämä tästä taas valostuu! Sinitiainen istui erään rangan nokkaan kuvattavaksi. Sillä ei ollut mikään kiire eikä se välittänyt minusta ja sain keskittyä kuvaamiseen.


Vanha riihi on nykyisin vain varastokäytössä.


Naapuriapua.




Todellakin harmaa ja usvainen päivä. Kauempana olevat vaarat eivät näy lainkaan.

Pihakuusi on monen linnun piilopaikka. Voi siellä olla pesiäkin, muttei näy.

Harmaa päivä näyttää mukavammalta, kun on lunta.




Aikoinaan riihessä on ollut kait pärekatto. Nykyisin siinä on pelti.


Säätiedotuksen mukaan piti paistaa aurinko, mutta ei oikein siltä vaikuta. Kävelylle otin kameran mukaan toivoen löytäväni kuvattavaa, mutta ei oikein innostanut.

Talventörröttäjät ovat monen kuvaajan kuvauskohteita kuten minunkin. Harmaudessa vain niistä ei saa sellaisia kuvia kuin haluasi.

Keltaista taloa vasten saa harmauteen vähä väriä.



Pari kokeilua heilautuksella, mutta mutta...
...tylsiä otoksia

....tylsiä...


.....tylsiä....

Kuvasimpa sitten vähän väriäkin rapistuneesta maalipinnasta tosin. Palasin siis talolle luopuen ajatuksesta, että mitään väriä ei tälle päivälle saa kuvattua. Linnutkin hukkuivat ruokintapaikoilla harmauteen, joten en viitsinyt edes niitä jäädä päivystämään.

Onneksi sinitiainen tuli piristämään edes vähän. Se saapui kuin tilauksesta rappusten lähellä olevalle ruokintapaikalle. (Kuvia säädin hiukan koneella kirkkaammaksi.)

Siinä se istuu aivan kuin poseratakseen. Kamera oli noin kahden metrin päässä.
Välillä se kääntyy ja on vain kuvattavana.


Sitten se alkaa liikukskella....

.... ja syöksyy pois alapuolella olevaa talipötkä kohden.