maanantai 29. kesäkuuta 2015

Untuva

Hyönteisten jälkeen vähän herkempää kuvaa.

Hyönteisiä








Eilen kuvasin laisia hyönteisiä ja huomasin, että kimalaisissa oli kimalaispunkkeja. Ne eivät syö aikuista vaan menevät kyydissä pesään ja syövät toukkia ja siitepölyä. (Luin kerran jostakin, mutta en muista mistä)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Taidekokeilu

Vesisateesta on se "hyöty", että tulee istuttua koneella. Aamulla innostuin taas tekemään kuvan.
Metsämansikan loiste

tiistai 23. kesäkuuta 2015

"lajikirjoa"

Illalla innostuin tekemään kuvakollaasin. Lähti vähän lapasesta....Tarkoitus oli laittaa kuvaan enemmänkin lajeja, mutta nukkumatti kutsui.
 Muuten sivuillani olleet kuvat ovat "aitoja" Teen rajauksia ja säädän valotusta, terävyyttä ja muita hyväksyttyjä säätöjä. Pyrin siihen jo kuvatessa, että otan kuvan niin, ettei tarvitse tehdä mitään tai korkeintaan rajaan kuvan myöhemmin("eli leikkaan kuvasta reunoja tietokoneella").
 Mainitsen aina, jos kuvia on käsitelty muuten.

Aluksi jaksoin tehdä homman huolellisesti, mutta kun väsyminen iski, niin aloin heittää mitä mieleen tuli. Tässä on 13kuvaa. Löydätkö kaikki lajit? Kuva on lopuksi ps suotimella tehty öljyvärimuotoon.
Toinen kuva, joka koostuu useasta kuvasta ja piirroksista.Tuli kyllä tökerö, mutta kiva näitä on välillä tehdä vesisateella.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Suopöllö

Kuulin suopöllöstä mieheltäni. Hänen tuttavansa tietää missä pöllö oleilee. Saimme tuttavan oppaaksi ja näimme suopöllöt ja sain muutaman kuvankin.







Paluumatkalla punakylkirastaan pesästä pari kuvaa nappasin.

Varis

Harmaa lintu harmaalla hetkellä.

lauantai 20. kesäkuuta 2015