torstai 22. lokakuuta 2015

harakat vauhdissa

Olen seurannut harakoita, kun ne syövät ruokintapaikalla talipötköä. Ilma on ollut pilvinen ja välillä sateinenkin. Tiesin, etten tule nyt ainakaan saamaan teräviä pysähdyskuvia ainakaan ilman salamaa. Päätinkin sitten ottaa liike-epäteräviä kuvia. Niistä saa kuvan siitä miten hauskoissa asennoissa harakat välillä ovat ruokaillessaan. otin kuvat vielä ikkunan läpi, jotta saisin kuviin lisää pehmeyttä. Kuvista tuli jotenkin vain niin ihanan taiteellisia, että itse pidän niistä. Toivottavasti tekin. Yritän vielä joskus aurinkoisella ilmalla saada pydäytyskuvia. Niitä en tule ottamaan ikkunan läpi.





sunnuntai 18. lokakuuta 2015

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ei pöllömpi kuvausreissu

LähdimME mieheni kanssa valokuvaamaan mieheni metsäpalstaa. Hän on kaatanut puita ja nyt otin kuvia jotta voimme kymmenen vuoden päästä katsoa miten metsä muuttuu. Pihalla ensin pari kuvaa tiaisista. Matkalla pydähyimme, kun näin tilhiä kelossa. Matkan kruunasi pöllö, joka ohitti meidät ja pysähtyi läheiseen puuhun.
Sinitiainen

Talitiainen



Kauniit siipisulat



kuin kaksitöyhtöinen


Höyhenet suoriksi ja..

...lentoon. Parempaa lentokuvaa en saanut.

Näin, kun pöllö lensi mieheni takaa ja istui aivan lähelle puuhun vain parin metrin korkeuteen.

Helmipöllöhän se siinä keltaisine silmineen.

Pöllöllä ei ollut kiirettä pakoon vaan se tarkkaili MEitä aikansa ja sain rauhassa ottaa muutaman kuvan. Lopulta lensi vähän matkan päähän.

Mikäpä pöllön asuessa, kun kuuset kasvaa naavaa ja luppoa.

Kuuraa ja jäätä majavalammella

Aamu alkoi pilvisessä säässä, mutta pian alkoi aurinko paistamaan ja päätin lähteä taas majavalammelle. Eilen kävin siellä myös. Majavia ei näkynyt. Odotellessa  ja matkalla kuvasin kuuraa ja jäätä
Nyt ollut muutama pakkasyö takana. Aamuisin metsä on kuurassa.





Papakot jäässä

Hämähäkin kolmio







Tässä on aikoinaan ollut peltoa ja taustalla noin metrin levyinen puro. Nyt vesi on majavan padon takia levinnyt pitkälle.


Harakka ja iltarusko



Pihallamme on tänä kesänä ollut paljon harakoita. Hyviä kuvia en vain ole oikein saanut lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä yksi pönötyskuva nuoresta yksilöstä.

Hieno ilta jälleen takana