maanantai 29. helmikuuta 2016

Jääkupla

Piti mennä aika lähelle kuvaamaan... Huomaa käteni heijastus
Liekkö jokin eläin.






Väri muokattu



Tuuli vei

Parit siivet auki

Hömötintti talipötköllä. Rajasin pötkön pois, kun on niin punainen.

Haukka kaarteli talon yllä. Liekkö haaveillut ruokintapaikan linnuista, mutta minä olin häiritsemässä pihalla.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Puut alhaalta

Varmaan lähes jokainen on valokuvannut vastaavan kuvan. Tosin tämä kuva ei loista laadullaan. Laitan tämän kuvan muuten vain tänne.
Mäntyvanhus taitaa sisältää elämää. Tikka nakutteli useaan otteeseen puuta liekkö etsinyt syötävää tai se suurensi pesäkoloaan... Se piti elämää jonkin toisen linnun kanssa. Minulla ei ollut pitkää putkea mukansa, joten en yrittänyt edes saada kuvaa linnuista. Ilmakin oli harmaa. Viime kesänä tässä puussa taisi olla jollakin tai joillakin linnuilla pesä. Kuulin silloin pienten lintujen ääntä. Vastaavia kolopuita on useitä.Tikka näytti vievän ruokaakin erääseen puuhun lähistöllä. Harmi, kun nämä puut kaadetaan tulevana kesänä tai syksynä.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Vanhojen tanssit 16

Kävimme siskojeni kanssa katsomassa vanhojen tanssia. Menin sinne kameran kanssa. Halusin kokeilla eri säätöjä ja yritin ottaa taiteellisiakin kuvia, mutta en ollut tyytyväinen kuviini. Poistin suurimman osan kuvista.En käyttänyt salamaa lainkaan. Olosuhteet muuttuivat nopeaa vauhtia ja haastetta riitti
Kysyin kuviiin luvan ja sain viestin, että kaikki ovat antaneet luvan. Poistan kuvia, jos joku niin pyytää.. Kaikkien nimiä en muista, vaikka tanssin lopuksi kaikki esiteltiin. Päivitän nimet kun saan selville.

Katsojia  vastavalon kajossa ennen tanssin alkua.
Jotka tuntevat minut, niin tietävät minun harrastavan näitä kuvia enemmänkin. Tähän kuvaan en ole aivan tyytyväinen, mutta tunnelma on se mitä haen.Tämä kuva on otettu kaukaa ja kuvissa näkyy hieman liikettä. Yleensäkin ennen tanssia ihmiset liikehtivät ja touhuavat omiaan.

Talvisen teeman juonsivat Larissa Väisänen ja Sami Kemppainen

Tanssit alkoivat kauniisti, kun pojat toivat ruusun tanssiparilleen.
Miro Kinnunen ja Milla Holappa, Juuso Kanniaianen ja Wilma Väisänen, Eemeli Seppänen ja Kaisa-Ida Holappa. Toivottavasti nimet meni oikein.

Pukujen väri muuttui värivalojen vaihtuessa

------ Moilanen ja Reeta Holappa



Nimet on nyt hukassa ---- Heikkinen ja ---- Huovinen


Tämä kuva on esimerkki siitä, että hain liikettä, mutta kuvassa olisi myös jokin terävä kohta.


----Seppänen ja ------ -------






Hyvä meininki porukalla.



Inkeri Rahkamaa ja Eetu Räisänen

Tämä tanssi oli kiva. Miehet tekivät taputuksia naisten kiertäessä heitä vauhdilla.

Yritin tarkentaa oikealla kasvoihin, mutta vauhtia oli sen verran etten oikein ehtinyt mukaan.

Iloinen meininki tanssiolilla ja sehän tarttuu katsojiinkin.
Menivät sammuttamaan valot....



Pimeässä tarkkojen kuvien saaminen on haaste.
Hienoa, kun miesten pukuihinkin tai siis solmioon tullut jotakin uutta.


torstai 18. helmikuuta 2016

Harmautta ilmassa

Sunnuntaina oli harmaa päivä. Valokuvasin hetken, mutta latteus kuvissa ei innostanut. Laitan kuitenkin pari kuvaa, kun eräs vakiokatsoja odottaa uusia kuvia...


perjantai 5. helmikuuta 2016

Koskikara

Siskoni kanssa kävimme katsomassa ja kuvaamassa koskikaraa. Kävin ensin katsomassa onko valo sopiva ja nappasin muutaman kuvan. Tulin siihen tulokseen että parin tunnin päästä aurinko on vielä paremmalla suunnalla, mutta aurinkopa päätti toisin ja se meni pilveen.

Tänään kävin taas katsomassa koskikaroja. Kuvista tuli aivan erilaisia väritykseltään varsinkin. Lisäsin uudet kuvat tähän alkuun.







"Kuka se siellä häiritsee ruokailua"





Sukellus

Koskikaran höyhenet hylkivät hyvin vettä


Kivan näköinen lumipaakku piti vain ikuistaa



Sinne ne jäi ruokailemaan ja päätimme tulla paremmalla valolla. Kiitos kuvauskaverille ja "Intian matkalle"