lauantai 28. toukokuuta 2016

La illan päivitys

Muutama hellepäivä on lämmittänyt veden jo +20 C. SahasimME mökin rannasta kuivaneita oksia pois, jotta näkyisi lintujakin paremmin. Heti kannatti, sillä sinisorsa ui lähelle. Sain aika hyvän kuvan maisemointiverkon suojista. Lentoonlähtökuva jäi juuri verkon takia ottamatta, sillä en ehtinyt asettaa kameraa paikoilleen. Pieni murhe oli, kun rantaan oli ajautunut jotakin bensiinin tapaista. Voi olla muutakin. Ei haissut bensiinille, mutta näytti siltä. Sitä keräsin pois. Uskalsin käytdä vähän ajan päästä muutamn kerran uimassa.
Lupa kuvaan on.


en kysynyt lupaa, että saako herran laittaa.....

Taas ilta päättyi tähän näkyyn....

lauantai 21. toukokuuta 2016

torstai 19. toukokuuta 2016

Mökkirannassa taas elämää

Järvellä on aika paljon vesilintuja.
 Ilta oli pilvinen ja välillä sateinenkin. Ei siis ihanteellinen lintukuvauskeli. Viikko sitten ilma olisi suosinut paremmin, mutta unohdin kameran muistikortin pois. Voi mikä moka.... Nyt sain vain latteita kuvia. Kuikka on laulanut järvellä, mutta ei ole näkynyt. Teeret soivat jossakin lähistöllä viikko sitten, mutta emme nähneet niitä. Kuovi taitaa pesiä vähän matkan päässä. Joutsen lauloi viereisellä järvellä ja lokit kirkuivat. Rantasipi kiusaa minua. Se lentää naapurin laiturille juuri oksientaakse piiloon etten saa siitä kuvia.
Härkälinnut ovat palanneet järvelle pari viikkoa sitten.


Kosiomenoja oksien läpi.



Kirjosieppo saapui pesimään saunan viereiseen pönttöön
Halusin testata häärässä taiteellista kuvaa. Jäi vielä haastetta.

Telkkiä (tölökkie) on järvellä useitakin. Yhtään emme ole vain nähneet menevän pönttöihin.

Soidinta saapuu häiritsemään toinen koiras...

...se isottelee...

....saa lähdöt...



Nolona tulee lähemmäksi oikomaan siipiään

tähyilee uusia uhria

Sieltä niitä saapuukin

Uudet tulokkaat eivät hevillä päästä helpolla


Yllätyshyökkäys sukeltaen

selkäsauna

ja pakoon...

kevät kukkii

Tänä keväänä lumi suli aikaisin. Oli lämpimiä jaksoja ja vettä tullut välillä paljon. Luonto heräsi huminalla.


Mustikka aloitti kukinnan jo toukokuun alkupuolella.

Orgidea

Sain huhtikuussa lahjaksi orgidean. Se on innostunut kukkimaan kovasti. Kuusi kukkaa on jo tippunutkin pois. Pitihän se tallentaa ennekuin on myöhäistä.







torstai 12. toukokuuta 2016

päivitystä

Muutama päivä jäänyt väliin kuvien suhteen.Kävin muutama päivä sitten taas majavalammilla. Liekkö majavat metsästetty. Padot ovat alkaneet vuotaa. Vesi on laskenut monin paikoin ja uusia puita ei ole kaadettu pitkään aikaan. Lintuja siellä on todella paljon. päätin jättää linnuille pesimärauhan enkä mene vähään aikaan käymään. Kävin hirven raadolla. Paljoa ei enää ole hirvestä jäljellä.
Tänään kävelin mökiltä Leppälään metsässä sähkölinjaa pitkin. Välillä poikkesin linjalta katsomaan jos jotakin mielenkiintoista näkisin. Ihan ilma, vaikka välillä olikin kylmä tuuli. Onneksi oli huppu vetää korville suojaksi.

Renkaan päällä västäräkki pörhistelee.

Oli mukava seurata kiurun soidinlentoa. Enpä ennen ole seurannutkaan.


Välillä lintu lauloi oksalla ja taas aloitti uudelleen lentonäytöksensä.

Aukkohakkuulla söin vähän eväitä katsellen Puolangan vaaroille.

Kohtasin hirvi uroksen.

Liikuin varovasti ja hirvi jatkoi ryöntiään.



Taas porot tulivat Leppälän pellolle syömään. Tällä kertaa aivan talon lähelle. Aivan takkuisia alavat olla, kun talviturkki joutaa pois.

Kohta ne ovat pirtissä.....


Onneksi välillä lähtevät juoksemaan. Muuten ne halkeaisivat tuoreen heinän ja pajujen paljoudessa.