perjantai 24. helmikuuta 2017

Tumma ja sävytön

Liityin kuukauden alussa Vastavalo kuvatoimistoon valokuvaajaksi. Olen siellä vielä kokejäsenenä. Tämä kuvatoimisto on mielestäni hieno ja olen ihaillut heidän kuvaajien töitä useinkin. Ajattelin siis koettaa voinko saada töitäni kaupaksi sitä kautta. Kuvatoimistossa on kova laatuvaatimus niin kuin pitääkin.
Minulla on siellä vasta muutama kuva. Tällä hetkellä on sellainen tunne, että taidan luopua hankkeesta.
Suurin syy on, että valokuvaaminen on minulle mukava harrastus. Munun mottoonihan on: Hyvä kuva on sellainen josta muut pitävät. Erinomainen kuva on sellainen josta itse pidän. Täydellinen kuva on sellainen, että sen nähdessäni elän hetken uudelleen.
 Muutamana päivänä olen kulkenut kameran kanssa vain sillä miellä, että voisikko löytyä myytäviä kuvia. Siis ilo kadonnut osittain valokuvauksesta. Enkä sitä todellakaan halua.

 Muutama kuva on saanut huomautuksia, josta itse en ole samaa mieltä. Pari kertaa on tullut huomautus, että kuvat ovat liian tummia ja sävyttömiä. Vika voi olla näyttöni säädöissä, sillä omalla näytöllä kuvat ovat kirkkaita ja PS histogrammi näyttää kuvien olevan ok. Kalibrointia on tarkoitus tehdä lähiaikoina.
Joskus haluan valokuvatakin Suomessa usein olevaa harmautta. Mitenpä siihen sävyjä silloin voi laittaa, kun tilanne on sävytön.....
Alla on kuva johon tuli kommentti liian tumma ja sävytön. Siihen tuli jokin muukin huomautus, mutta ensimmäisellä kerralla poistin vahingossa kuvan (tabletin liian kovan hipaisun vuoksi), ennen kuin ehdin lukea huomautusta kunnolla. Oli jotakin kommenttia tuotemerkistä....

Kuvien myynti on epävarmaa suuressa toimistossa, joten olen pohtinut kannattaako nähdä suurta vaivaa muutaman euron vuoksi, vaikka rahat ovatkin hupenemaan päin. Helpommallakin voi tienata ja harrastus säilyy mukavana. Lopetin aikoinaan myös maalausten ja käsitöiden tekemisen myyntiin, sillä ilo hävisi tekemisestä. Aina ei onnistunutkaan toivotulla tavalla.
Kaikesta huolimatta tulen jatkamaan valokuvausta ja blogiani.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Hiihtoretkiä

Onnellisena olen käynyt taas hiihtämässä metsäsuksilla. Yksi aurinkoinen päiväkin sattui kohdille. Vaaran päällä lunta on puissa tehden niistä todella kauniita.

Näet kuvat suurempana, kun klikkaat kuvan päältä.


Voisi luulla, että kyseessä on mustavalkoinen kuva, mutta joskus vaan talvi on niin harmaata. Se ei kylläkäänn pilannut hiihtämisen iloa.


Aurinko kyllä piristää varsinkin talvella.
Näihin ruusunmarjoihin kiinnitän huomioni ohikulkiessani.




Harmaapäätikka pariskuntakin on säilynyt Leppälässä. Liekkö tullut tarkistamaa pönttyä. Se on kylläkin sille liian pieni.