perjantai 2. kesäkuuta 2017

Luminen kesäkuun alku

Kesäkuun alku on ollut kylmä. Eilen tuli räntää ja rakeita, mutta maahan asti ne eivät jääneet. Tänä aamuna herätessä huomasin maan olevan valkea ja nyt tullut koko ajan lunta hiljalleen. Kävin kuvaamassa kurkia, jotka olivat pellolla ruokailemassa. Ajatuksena kurjet lumisateessa. Juuri silloin lumisade muuttui heikoksi. Harmaata oli. En saanut oikein mielenkiintoisia kuvia. En viitsinyt häiritä lintuja menemmällä lähemmäksi. linnut tarvitsevat nyt kaiken enerkiansa pitkän muuton ja pesinnän vuoksi.


Eilen aamulla oli pakkasta ja auringon lämmittäessä lensi peippo lämmittelemään auringon paisteeseen. Siellä se sittentorkkui kunnes toinen peippo ajoi sen pois.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... vain varjo seuraa kulkjaa...

Pallo
Auralan pellolla oli parikymmentä kurkea. Veli ilmoitti siitä eilen ja M kertoi, että vielä ovat pellolla.

Ensin luulin, että sain kuvan parittelevista kurjista, mutta huomasin pian, että ruokailu vain mielessä.




Kurjet olivat ensin aika lähellä tietä, mutta siirtyivät heti kauemmaksi. Oli vaikea saada hyviä kuvia.


Voisi luulla, että tämä kuva on otettu joulukuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Klikkaa kirjekuorta ja kirjaudu omaan sähköpostiisi. Kommentti tulee siis sähköpostiini ja kommentti osassa näkyy vain lähettäjän nimestä tai oman asetuksesi mukaan.