Pari hiihtoretkeä

Tänään ja perjantaina oli mitä upeimmat hiihtokelit. Perjantaina kävin ensin ystäväni kanssa kävelyllä ja sitten siskoni ja heidän koiran kanssa hiihtämässä. Tänään kävimMe majavalammilla hiihtämässä. Raivasimme vähän kuvauspaikkoja ja veimme linnunpönttöjä. Tänään piti auringon paistaa koko päivän, mutta välillä oli pilvistä ja luntakin satoi hieman. Eilen olikin oikein kunnon lumikeli. Tässä muutamia kuvia viikonlopun retkiltä.

Aurinko paistaa, mutta yöpakkaset taitavat varmistaa hiihtokelejä vielä pitkään.

Hiihtäjän on hyvä hiihdellä omia latujaan

Tuolla on taas uksi minun juhlapöntöistäni

Puolangan kunta on aurauttanut koiraladun. Aivan ihana juttu. Muilla laduilla kävelijät, niin koira kuin ihmiskäveliätkin ovat vaaraksi hiihtäjille. Täällä koiria voi ulkoiluttaa ja hiihtäjät osaavat varautua koloihin ladulla. latu oli hyvässä kunnossa.

Itsellä ei ole koiraa, mutta jos joskus pitäisi olla, niin tämän kaltaisen ottaisin.

Jatkoimme omille laduille.

Suolla oli hienoja puita.

Lenkkiseuralle tuli jano

Hyvin maastoutuva pönttö. Tämä pönttö oli kyllä rivitalo, mutta kolme pönttöä menee eri puihin.

Tässä yksi kolmesta pönttö lähempää kuvattuna. Nauravapönttö

Majavalammen lähelle meni yksi pönttö.

Tämä pönttö löysi paikkansa Leppälän tien varresta

 Lintuja kuvasin myös. Haaveena olisi ollut lentokuvat, mutta ei onnistuneet. Sinitiaiset suunnittelevat jo pesimistä. Ruokintapaikalla oli aika hyvä kuhina muutenkin.

"Tämä pönttö on ollut minun ja puolisoni pönttö jo monta vuotta. Turha tulla muiden edes yrittämään.", tuumaa sinitiainen.

Kevätpäivityksiä

Blogipäivitykset ovat jääneet vähiin. Tuntuu kuin aika rientäisi siivillä. Eilen oli yhden jumpan viimeinen kerran. Tässä on tullut muutenkin mietittyä menneitä, elämää ja ajan kulumista muutenkin. Viime la oli enoni hautajaiset. Hän sai elää hyvän pitkän 90-v elämän. Toivon, että olen perinyt häneltä edes vähän positiivistä elämänasennetta. Hän oli viimeinen äidin puolen sisaruksista. Isän puolelta on vielä yksi täti elossa. Tässä tilanteessa tulee pohdittua todellakin omaa elämää ja miten sen voi elää hyvin. Onneksi olen tajunnut ettei työ ole tärkein asia, vaikka tärkeää onkin. Läheiset ihmiset, itsestä huolehtiminen ja se ettei tarkoituksella pilaa luontoa ja muiden ihmisten elämää on saavutus johon pyrin. Vielä on oppimista, mutta toivottavasti vieläkin opin. Luonnon merkitys on lisääntynyt koko ajan. Se on minun lääkepankkini moneen asiaan. Siellä kun pääsee käymään, niin asiat selkiintyy ja kivutkin hellittävät ainakin osittain. Olen onnellinen, kun voin tehdä mieluista työtä, harrastaa ja saan elää monen tärkeän ihmisen lähellä.

Tässäpä muutamia kuvia viikkojen varrelta. Hautajaiskuvia en tänne laita, vaikka kuvasinkin ne. Hautajaisista otetaan kuvia, mutta niitä harvemmin haluaa enää katsoa.

Hömötiaiset ovat vähentyneet merkittävästi. Leppälässä niitä on näkynyt neljaä ja kirkonkylällä vain välillä pari kappaletta.

Hömötiaiset ovat rohkeita. Aina kun vien ruokaa, niin hömppä tulee rohkeasti aivan lähelle. Parhaimmillaan lähes kädestä syömään. Vielä en ole opettanut kädelle.

Kuukkeleita yritämme houkutella jauhelihalla. Tässä siskoni levittelee lihaa eri paikkoihin. Kuukkelit tuskin niistä pääsivät nauttimaan. Luulen, että närhet ehtivät ensin.

Riihen ikkunassa oli kuuraverhot.

Leppälän lähellä pääsin kävelemään ilman lumikenkiäkin. Tykkylumet katkoivat aiemmin sähköjä. Sähkölinjoilla oli ajettu usein moottorikelkalla ja armeejan telavaunulla. Niitä pitkin oli helppo kävellä.

Leppälän takana olevalla rinteen huipulla on vielä tykkyä.

Tässä kuvassa näkyy kahden naapurin välinen matka.

Sunnuntaina lähdin hiihtämään vanhaan metsään. Ihmettelin ensin jälkiä. Kävi ilmi, että porot ovat olleet liikenteessä syöden puiden oksilta luppoa.

Talitiaisia on eniten ruokintapaikalla

Minun lempitiaiseni on sinitiainen. Se on niin terhakka ja värikäs varsinkin auringonpaisteessa. Tuo naamio silmän luona tekee myös vaikutuksen.